Jenny ja Antti Wihurin rahasto on yksi Suomen merkittävimmistä yksityisistä apurahasäätiöistä. Vuonna 1942 perustettu rahasto (tunnetaan myös Wihurin säätiönä) on yli 80-vuotisen historiansa aikana tukenut laajasti suomalaista tiedettä, taidetta ja yhteiskunnallista toimintaa.
Tässä artikkelissa perehdymme syvällisesti rahaston taustaan, toimintaan ja vaikutuksiin. Pidämme kappaleet lyhyinä ja ytimekkäinä, jotta lukeminen on mahdollisimman sujuvaa.
Historia: Wihurin säätiön synty ja tausta
Perustaminen sodan aikana: Jenny ja Antti Wihurin rahasto sai alkunsa jatkosodan keskellä vuonna 1942. Merenkulkuneuvos Antti Wihuri ja hänen puolisonsa Jenny Wihuri päättivät menestyksensä myötä antaa takaisin yhteiskunnalle. He allekirjoittivat säädekirjan, jolla perustettiin yleishyödyllinen kulttuurisäätiö nimeltään Jenny ja Antti Wihurin rahasto. Perustamisen aikaan Suomi kävi sotaa, ja tarve henkisen ja taloudellisen jälleenrakennuksen tukemiselle oli polttava. Rahaston alkuperäisenä tarkoituksena olikin ”suomalaisen henkisen ja taloudellisen viljelyn edistäminen” – toisin sanoen kulttuurin, tieteen ja yhteiskunnan tukeminen vaikeina aikoina.
Antti ja Jenny Wihurin rooli: Antti Wihuri oli ponnistanut vaatimattomista oloista menestyväksi laivanvarustajaksi ja liikemieheksi. Merillä aloitettu ura antoi hänelle pohjan rakentaa laaja liiketoimintakokonaisuus, johon kuului useita varustamoita ja myöhemmin muitakin aloja. Jenny Wihuri puolestaan oli yrittäjähenkinen kauppias, joka avioiduttuaan omisti voimansa yhteiseen visiioon Antin kanssa. Heillä oli vahva ajatus, että suuri varallisuus tuo velvollisuuden tehdä hyvää – ”rahalla oli saatava aikaan hyödyllinen ruiske, joka näkyy ja tuntuu”, kuten Antti Wihuri kuvasi. Tältä pohjalta pariskunta kanavoi osan varallisuudestaan säätiöön, josta tuli pian yksi suomalaisen sivistyselämän tukipilareista.
Säätiön alkuvaiheet: Rahaston perustamisen jälkeen Antti Wihuri toimi itse sen hallituksen puheenjohtajana. Myös Jenny oli aktiivisesti mukana toiminnassa hallituksen jäsenenä. Valitettavasti Jenny Wihuri menehtyi jo vuonna 1943 vain vajaa vuosi perustamisen jälkeen, mutta hänen panoksensa säätiön alkuvaiheessa oli ratkaiseva. Antti Wihuri jatkoi rahaston johdossa ja myöhemmin avioitui uudelleen vuonna 1945 Rakel Wihurin (o.s. Aarnio) kanssa. Rakel Wihuri oli myös ansioitunut liikenainen, ja hänen vaikutuksensa rahaston kehittämiseen jatkui peräti 42 vuoden ajan. Antti Wihuri kuoli vuonna 1962 ja Rakel vuonna 1987, mutta Wihurien sukujen perintö jatkuu yhä säätiön toiminnassa.
Tehtävä ja tavoitteet 80 vuoden jälkeen
Ajan myötä kirkastunut missio: Perustamisasiakirjassa vuonna 1942 Wihurit linjasivat säätiön tehtäväksi suomalaisen kulttuurin ja talouden kehittämisen sekä sodasta toipumisen tukemisen. Yhteiskunta on muuttunut radikaalisti noista ajoista – Suomi on noussut sodanjälkeisestä köyhyydestä moderniksi hyvinvointivaltioksi. Silti rahaston ydinajatus on säilynyt yllättävän ajankohtaisena. Nykykielelle käännettynä Jenny ja Antti Wihurin rahaston missiona voi sanoa olevan hyvinvoivan yhteiskunnan perusedellytysten rakentaminen mahdollistamalla monipuolisesti tiedettä, taidetta ja yhteiskunnallista toimintaa. Käytännössä tämä tarkoittaa apurahojen, palkintojen ja lahjoitusten jakamista hyvin erilaisiin hankkeisiin – aina kokeellisista taideperformansseista perinteikkäiden instituutioiden toimintaan. Yli 80 vuodessa rahaston tukikohteisiin on mahtunutkin koko kirjo tieteitä, taiteita ja yhteiskunnallisia aiheita.
Muutokset säätiökentässä: Säätiömaailma on myös muuttunut vuosikymmenten aikana. Nykyään korostuvat avoimuus, vaikuttavuus ja ammattimaisuus aiempaa enemmän. Tästä on puhunut esimerkiksi Säätiöt ja rahastot ry:n toimitusjohtaja Liisa Suvikumpu, joka tuntee laajasti suomalaisen säätiökentän. Hänen mukaansa nykysäätiöt viestivät aktiivisemmin toiminnastaan ja panostavat vaikuttavuuden arviointiin. Myös Jenny ja Antti Wihurin rahasto on tuonut toimintaansa yhä läpinäkyvämmäksi – myönnetyt apurahat julkaistaan avoimesti, ja säätiö viestii aktiivisesti niin verkkosivuillaan kuin sosiaalisessa mediassa. Suvikumpu on todennut, että ”hyvän tekemisen eetos” on säätiöillä säilynyt muuttumattomana, vaikka toimintatavat kehittyvät. Säätiöitä on ajoittain kritisoitu esimerkiksi apurahojen valintakriteereistä; on jopa ehdotettu, että rahoitusta voisi jakaa osin arvalla tasapuolisuuden nimissä. Wihurin rahasto – kuten muutkin suuret säätiöt – seuraa tarkasti yhteiskunnan palautetta ja tarpeita. Se on valmis uudistumaan, jotta tukitoiminta olisi mahdollisimman vaikuttavaa ja oikeudenmukaista. Kysymällä “voisimmeko tehdä jotain vielä paremmin?” säätiö pyrkii jatkuvasti kehittämään prosessejaan, unohtamatta alkuperäistä hyvän tekemisen tarkoitusta.
Apurahat tieteen, taiteen ja yhteiskunnan hyväksi
Vuosittainen apurahajako: Jenny ja Antti Wihurin rahasto tunnetaan ennen kaikkea apurahoistaan. Apurahat ovat säätiön päätapa tukea uutta tutkimusta, luovaa työtä ja yhteiskunnallisia hankkeita. Rahasto järjestää kerran vuodessa yleisen apurahahaun, yleensä keväisin, johon tutkijat, taiteilijat ja eri alojen toimijat voivat jättää hakemuksia. Hakemuksia saapuu valtavia määriä – esimerkiksi vuoden 2025 haussa hakemuksia tuli yli 6 400. Kova kiinnostus kertoo sekä rahaston tunnettuudesta että kulttuurin ja tieteen laajasta rahoitustarpeesta. Päätökset julkistetaan perinteisesti 9. lokakuuta, Antti Wihurin syntymäpäivänä, mikä sitoo nykytoiminnan symbolisesti perustajan muiston kunnioittamiseen.
Jaettavat summat ja kohteet: Viime vuosina Wihurin rahasto on jakanut apurahoina ja muina tukina noin 15 miljoonan euron vuosittaisia summia. Vuonna 2024 rahasto myönsi tukea ennätykselliset 15,4 miljoonaa euroa yhteensä 448 hankkeelle tai saajalle. Noin 340 apurahansaajaa oli yksityishenkilöitä tai työryhmiä ja loput 108 yhteisöjä, kuten yliopistoja, yhdistyksiä tai orkestereita. Myönnettävistä varoista suurin osa (usein yli puolet) suuntautuu tieteelliselle tutkimukselle, mutta merkittävä osuus jaetaan myös taiteen hankkeille ja erilaisille yhteiskunnallisen toiminnanprojekteille. Esimerkiksi vuonna 2024 tieteeseen osoitettiin noin kaksi kolmasosaa koko apurahapotista, loput jakaantuivat taiteen ja yhteiskunnallisten alojen kesken. Tämä painotus heijastaa ehkä rahaston juuria teollisuusmiehen perustamana säätiönä – halua panostaa kansakunnan sivistykseen laajasti, kuitenkaan unohtamatta humanistisia ja yhteiskunnallisia aloja.
Monipuoliset tuensaajat: Wihurin rahaston apurahoilla on toteutettu valtavan kirjava joukko hankkeita. Tiedepuolella tuetaan sekä perustutkimusta että käytännöllisiä hankkeita: nuoria tutkijoita, väitöskirjantekijöitä, tutkimusryhmiä ja jopa kokonaisia tutkimusohjelmia. Taiteen saralla apurahat voivat mahdollistaa vaikkapa säveltäjän teoksen säveltämisen, kuvataiteilijan näyttelyn, kirjailijan tietokirjan kirjoittamisen tai teatteriryhmän uuden tuotannon. Yhteiskunnallisen toiminnan kategoriassa on tuettu esimerkiksi kasvatus-, ympäristö- ja hyvinvointihankkeita, jotka kehittävät yhteiskuntaa ruohonjuuritasolla.
Esimerkkinä Mari Manninen: Yksi konkreettinen esimerkki säätiön tukemista projekteista on toimittaja Mari Mannisen hanke. Manninen, joka on palkittu tietokirjailija ja pitkän linjan journalisti, sai Wihurin rahastolta apurahan tietokirjan kirjoittamiseen Kiinaa koskevista myyteistä ja tosiasioista. Hänen projektinsa ”Myyttejä ja tosiasioita Kiinasta” sai rahastolta tukea, mikä mahdollisti kirjan työstämisen rauhassa. Mannisen tapaus osoittaa, että Wihurin apurahoilla ei tueta vain akateemista tutkimusta vaan myös journalistista tietokirjallisuutta – siis laajasti ottaen uuden tiedon ja ymmärryksen tuottamista yhteiskuntaan. Sittemmin Mari Manninen on myös jakanut osaamistaan rahaston piirissä: elokuussa 2024 hän koulutti Wihurin rahaston apurahatutkijoita mediassa toimimisen taidoissa. Tämä kertoo siitä, että rahasto ei pelkästään kirjoita sekkejä, vaan myös pyrkii auttamaan tutkijoita ja taiteilijoita viemään työnsä hedelmiä laajempaan tietoisuuteen.
Monivuotiset hankkeet ja yhteistyö: Yksittäisten apurahojen ohella Jenny ja Antti Wihurin rahasto on panostanut myös suurempiin strategisiin avauksiin. Säätiö on rahoittanut monivuotisia hankkeita esimerkiksi yliopistojen kanssa: on saatettu perustaa yhteisdosentuureja tai lahjoitusprofessuureja tietyille aloille. Tunnettu esimerkki on Lapin yliopistoon perustettu pohjoisen taiteen professuuri, jonka taustalla oli Wihurin rahaston lahjoitus – professuurin opetusalaan kuuluivat nykytaide ja erityisesti Wihurin kokoelman pohjalta tehtävä tutkimus. Lisäksi Wihurin rahasto osallistuu aika ajoin suomalaisten säätiöiden yhteisiin rahoitusohjelmiin. Yhteistyö muiden säätiöiden, yliopistojen ja julkisten toimijoiden kanssa mahdollistaa sellaistenkin suurten hankekokonaisuuksien tukemisen, joihin yksittäisen tahon resurssit eivät riittäisi. Kaikessa tässä toiminnassa näkyy Wihurin rahaston pyrkimys olla riippumaton ja monialainen hyväntekijä, joka reagoi ajan haasteisiin mutta myös rakentaa pitkäjänteisesti uutta.
Wihurin tutkimuslaitos – pitkäjänteistä tieteellistä tutkimusta
Yksi Jenny ja Antti Wihurin rahaston erikoisimmista piirteistä on oma tutkimuslaitos. Wihurin tutkimuslaitos on vuonna 1944 rahaston perustama biolääketieteen tutkimuslaitos, joka ilmentää perustajien visiota luoda Suomeen huipputason tutkimusympäristö.
Perustaminen ja tavoite: Tutkimuslaitos perustettiin vain pari vuotta säätiön syntymän jälkeen, tarkoituksena mahdollistaa kansainvälisesti kilpailukykyinen tutkimus luonnontieteissä, lääketieteessä ja teknillisissä tieteissä. Antti Wihuri halusi, että lahjakkailla tutkijoilla olisi mahdollisuus keskittyä tieteeseen ”vapaana velvoitteista” – siis ilman huolta rahoituksesta. Taustalla oli ajatus, että uudet tieteelliset löydöt loisiivat pohjaa koko ihmiskunnan hyvinvoinnille.
Sydän- ja verisuonitautien tutkimusta: Vuosikymmenten aikana Wihurin tutkimuslaitos on erikoistunut erityisesti sydän- ja verisuonitautien tutkimukseen sekä viime aikoina myös kantasolututkimukseen. Nämä ovat aloja, joilla uudet hoitokeinot ja ennaltaehkäisyn keinot voivat pelastaa lukemattomia ihmishenkiä. Laitoksen tutkijat ovat kehittäneet uusia strategioita kansansairauksien (kuten sepelvaltimotaudin) ymmärtämiseksi ja hoitamiseksi. Mainittakoon, että monia tunnettuja suomalaisia lääketieteen nimiä on ollut Wihurin tutkimuslaitoksen johdossa tai tutkijoina. Laitos saavutti mainetta esimerkiksi professori Kari Alitalon johdolla, ja nykyisin sen tutkimusjohtajana toimii professori Taija Mäkinen. Tämä jatkuvuus tutkimuksen johdossa kertoo rahaston halusta houkutella parhaita kykyjä Suomeen ja pitää huolta, että laitos pysyy tieteen kehityksen kärjessä.
Salus-talo ja muutto Meilahteen: Mielenkiintoinen osa tutkimuslaitoksen historiaa liittyy sen toimitiloihin. Vuonna 1944 rahasto sai lahjoituksena Helsingin Kaivopuistossa sijaitsevan Salus-sairaalan rakennuksen. Tätä 1920-luvun klassista kivitaloa, Salus-taloa, käytettiin alkuun sekä sairaalana että Wihurin tutkimuslaitoksen kotina. Vuosina 1945–1983 rakennuksessa toimi samanaikaisesti yksityinen sairaala (jonka toiminta jatkui aina 80-luvulle saakka) ja tutkimuslaboratorioita sydäntautien perusmekanismien selvittämiseksi. Kun sairaalatoiminta loppui 1983, Wihurin tutkimuslaitos jatkoi Salus-talossa aina vuoteen 2013 saakka – yhteensä 68 vuoden ajan. Vuonna 2013 tapahtui muutos: tutkimuslaitos siirtyi Helsingin Meilahden lääketieteelliselle kampukselle, Biomedicum Helsinki -tutkimuskeskukseen. Muuton myötä tutkijat pääsivät aivan suuren yliopistollisen sairaalan ja muiden huippulaboratorioiden yhteyteen, mikä on parantanut yhteistyömahdollisuuksia ja laitteistojen saatavuutta. Samalla historiallinen Salus-rakennus vapautui uuteen käyttöön (rahaston toimisto ja muiden säätiöiden tiloja, mistä lisää myöhemmin). Se, että Wihurin rahasto ylläpitää omaa tutkimuslaitosta, on Suomessa poikkeuksellista – useimmat säätiöt tyytyvät myöntämään apurahoja muille. Wihurin mallissa kuitenkin näkyy perustajan kädenjälki: haluttiin konkreettisesti luoda instituutio, joka tuottaa uutta tietoa ja kouluttaa tutkijoita. Laitos on täysin rahaston rahoittama, eli sen toiminta mahdollistuu Wihurin rahaston varojen tuotolla. Tässä mielessä tutkimuslaitos on mitä suorimmin esimerkki siitä, miten yksityinen säätiö voi pitkäjänteisesti vaikuttaa tieteen edistykseen.
Kuvataidetoiminta ja Wihurin kokoelma
Wihurin rahaston vaikuttavuus ei rajoitu vain tieteeseen – se ulottuu vahvasti myös taiteen kentälle. Erityisen tunnetuksi on tullut rahaston kuvataidekokoelma. Rahasto teki vuonna 1957 periaatepäätöksen, joka erotti sen monista muista taiteen tukijoista: se päätti, että pelkkien taideapurahojen jakamisen sijaan rahasto alkaa myös ostaa taideteoksiakartuttaakseen kokoelmaa. Tämän strategian myötä syntyi vuosikymmenten kuluessa yksi Suomen laajimmista nykytaiteen kokoelmista.
Kokoelman karttuminen: Rahasto on ostanut kotimaista kuvataidetta säännöllisesti yli 60 vuoden ajan. Vuosittain käytetään merkittävä summa – nykyisin noin 300 000–400 000 euroa vuodessa – taideteosten hankintaan. Hankintaperiaate on tukea erityisesti nykytaiteilijoita: ostoilla tarjotaan taiteilijoille sekä taloudellista tukea että arvonnousumahdollisuutta, kun teokset päätyvät arvostettuun kokoelmaan. Ajan myötä kokoelman laajuus on kasvanut huomattavasti. Tällä hetkellä Jenny ja Antti Wihurin rahaston taidekokoelma käsittää lähes 3 700 teosta, mikä on huikea määrä. Kokoelma sisältää maalauksia, veistoksia, grafiikkaa ja muita nykytaiteen ilmenemismuotoja monilta merkittäviltä suomalaisilta taiteilijoilta. Sen voi ajatella heijastavan suomalaista kuvataidetta 1950-luvulta tähän päivään – eräänlaisena läpileikkauksena siitä, mitä maassa on luotu ja arvostettu.
Lahjoitus Rovaniemen taidemuseoon: Merkittävä virstanpylväs Wihurin kokoelman historiassa koettiin vuonna 1983. Säätiön hallitus päätti tuolloin lahjoittaa lähes 500 teoksen kokoelmansa Rovaniemen kaupungille. Tämä lahjoitus tehtiin Antti Wihurin 100-vuotissyntymäpäivän kunniaksi, ja Rovaniemen kaupunki sitoutui vastavuoroisesti rakentamaan asianmukaiset museotilat kokoelmalle sekä vastaamaan museotoiminnasta. Niin sai alkunsa Rovaniemen taidemuseon ja Wihurin rahaston yhteistyö, joka jatkuu edelleen. Käytännössä lahjoitus tarkoitti, että Lapin maakunnan pääkaupunki sai ainutlaatuisen nykytaiteen kokoelman omaksi vetonaulakseen. Rovaniemen taidemuseossa – joka toimii kulttuuritalo Korundissa – on pysyvästi esillä teoksia Jenny ja Antti Wihurin rahaston kokoelmasta. Tämä tekee kokoelmasta aidosti yleisön saavutettavissa olevan: kenellä tahansa on mahdollisuus nähdä, millaista taidetta rahasto on eri aikoina hankkinut. Lahjoituspäätös oli kauaskantoinen kulttuuriteko, joka osaltaan decentralisoi taiteen saatavuutta pois pelkästään pääkaupunkiseudulta.
Jatkuva tuki kuvataiteelle: Lahjoituksesta huolimatta rahasto ei suinkaan luopunut taiteen tukemisesta – päinvastoin, se on 1980-luvun jälkeenkin jatkanut kokoelman kartuttamista ostamalla uutta taidetta vuosittain. Kokoelman uudemmat hankinnat liitetään osaksi Rovaniemen taidemuseon hoidossa olevaa kokonaisuutta. Rahaston kuvataidetoiminta on näin kaksijakoista: toisaalta tarjotaan suoraa taloudellista tukea taiteilijoille ostojen kautta, toisaalta pidetään huolta siitä, että teokset pääsevät esille yleisölle museoyhteistyön kautta. On huomattava, että tämän lisäksi rahasto yhä jakaa perinteisiä apurahoja myös kuvataiteilijoille (esim. näyttelyiden järjestämiseen tai työskentelyyn), eli taidekentän tukeminen toteutuu sekä suorin apurahoin että kokoelman kautta. Monet suomalaiset nykytaiteilijat ovatkin saaneet uralleen tärkeää nostetta Wihurin ostoista tai apurahoista.
Wihuri-säätiö maailmalla – Sibelius-palkinto ja kansainväliset tunnustukset
Jenny ja Antti Wihurin rahasto ei vaikuta ainoastaan Suomessa, vaan sen vaikutus ulottuu myös kansainväliselle areenalle erillisen palkintorahaston kautta. Vuonna 1953 Antti Wihuri perusti toisen säätiön nimeltä Wihurin kansainvälisten palkintojen rahasto. Tämän rahaston tarkoituksena on jakaa tunnustuspalkintoja kansainvälisesti ansioituneille henkilöille tai tahoille, jotka toiminnallaan ovat edistäneet ihmiskunnan henkistä tai taloudellista kehitystä. Käytännössä tunnetuimmat palkinnot ovat Wihurin Sibelius -palkinto ja Wihurin kansainvälinen palkinto.
Wihurin Sibelius -palkinto: Säveltäjämestari Jean Sibeliuksen kunniaksi nimetty palkinto on yksi maailman arvostetuimmista musiikkipalkinnoista klassisen musiikin alalla. Ensimmäinen Sibelius-palkinto myönnettiin itse Sibeliukselle 1950-luvulla, ja sittemmin palkinto on jaettu useille merkittäville säveltäjille ja musiikkivaikuttajille. Historiasta löytyy kirkkaita tähtiä: palkinnon ovat saaneet mm. venäläinen säveltäjä Dmitri Šostakovitš, amerikkalainen modernismin pioneeri Igor Stravinsky, suomalaiset säveltäjät Aulis Sallinen, Kaija Saariaho ja lukuisat muut. Palkinto myönnetään epäsäännöllisin väliajoin (ei siis joka vuosi) merkittävälle säveltäjälle, jonka elämäntyö tai teos on erityisesti edistänyt musiikkikulttuuria. Viime vuosina palkinnon suuruus on ollut noin 150 000 euroa, mikä tekee siitä myös rahallisesti huomattavan tunnustuksen. Sibelius-palkinnon kautta Wihurin rahasto on tuonut suomalaista mesenaattiperinnettä näkyväksi kansainvälisesti: harva suomalainen säätiö jakaa palkintoja, jotka tunnetaan laajalti musiikkimaailmassa.
Wihurin kansainvälinen palkinto: Sibelius-palkinnon ohella jaetaan laajempialaisempaa Wihurin kansainvälistä palkintoa. Tämä tunnustus voidaan myöntää mille tahansa henkilölle tai organisaatiolle kansallisuudesta tai alasta riippumatta, kunhan heidän työnsä on erityisen ansiokasta ja ”edistänyt ihmiskunnan kehitystä”. Palkinnon ensimmäinen saaja vuonna 1958 oli suomalainen matemaatikko Rolf Nevanlinna, joka tunnetaan mm. Nevanlinna-palkinnosta (tietojenkäsittelyteorian alalla). Myöhempiä saajia ovat olleet esimerkiksi kemian nobelisti Linus Pauling, ympäristötieteen pioneeri Eugene P. Odum ja viime vuosilta taloustieteilijä Emmanuel Saez (palkittu 2023 verotuksen ja taloudellisen eriarvoisuuden tutkimuksistaan). Myös tämän palkinnon suuruus on nykyisin ollut 150 000 euron luokkaa. Wihurin kansainväliset palkinnot jaetaan tyypillisesti juhlallisin menoin Helsingissä, ja ne tuovat Suomeen hetkeksi kansainvälistä huomiota. On huomionarvoista, että palkinnot voidaan myöntää ilman kieli- tai kansallisuusrajoja – periaate, josta Antti Wihuri itse aikanaan linjasi, että tunnustuksen tulee voida saada kuka tahansa ansiokas yksilö taustasta riippumatta.
Kansainvälisen palkintotoiminnan merkitys: Miksi Wihurin rahasto harjoittaa tällaista palkitsemista? Syy löytyy taas historiasta: Antti Wihuri halusi paitsi tukea kotimaista sivistystä, myös kannustaa kansainvälisiä kykyjä. Palkinnot asettuvat samaan jatkumoon kuin rahaston muut toimet – ne ovat tapa innostaa luovuutta ja edistystä. Samalla ne nostavat Suomen profiilia tieteen ja taiteen globaalina tukijana. Voidaan ajatella, että Wihurin Sibelius-palkinto on antanut suomalaiselle musiikkikulttuurille kansainvälistä loistetta, kun taas kansainvälinen palkinto on osoittanut, että Suomesta käsin arvostetaan vaikkapa taloustieteilijän tai ympäristötutkijan työtä koko ihmiskunnan hyväksi. Kaiken kaikkiaan Wihurin kansainvälisten palkintojen rahasto on erikoistapaus, jossa sukujen perintö näkyy laajalla säteellä: perustajasäätiön nimissä jaetaan palkintoja, joilla on kaikuja ympäri maailman.
Hallinto ja Wihurin suvun perintö
Johtaminen ja hallitus: Jenny ja Antti Wihurin rahasto on riippumaton säätiö, mikä tarkoittaa, että sitä hallinnoi itse itsensä nimittämä hallitus perustajien määrittelemien sääntöjen puitteissa. Rahaston hallituksessa on perinteisesti ollut laaja-alaista osaamista edustettuna: jäseniä akateemisesta maailmasta, talouselämästä, kulttuurista – sekä tietysti perustajasuvun edustajia. Hallitus vastaa suurista linjoista, kuten vuosittaisen budjetin hyväksymisestä, sijoitustoiminnan periaatteista ja siitä, kuinka paljon apurahoja ja palkintoja kussakin jaossa voidaan myöntää. Tänä päivänä hallituksessa on kahdeksan jäsentä kerrallaan, ja heidän toimikautensa on nelivuotinen.
Hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan; tällä hetkellä puheenjohtajana toimii kaupan alalla ansioitunut Arto Hiltunen ja varapuheenjohtajana talouden asiantuntija Tapani Väljä. Muita hallituksen jäseniä ovat esimerkiksi museomaailmasta tuttu Leena Svinhufvud, yliopistohallinnon kokenut Petri Suomala, viestinnän ja hallinnon osaaja Seija Sihvola, yritysjohtaja Jukka Paasikivi, yhteiskunnallisen vaikuttamisen asiantuntija Minnaliisa Vehkala – sekä Wihurin suvun edustajana Risto Aarnio-Wihuri.
Wihurin suvun rooli: Risto Aarnio-Wihuri on suoraan perustajasukuun kuuluva henkilö ja toimii hallituksessa tuoden jatkuvuutta Antti Wihurin perinnölle. Wihurin nimen perässä ”Aarnio” viittaa siihen, että nykyinen Wihurin suku on sulautunut yhteen Aarnion suvun kanssa (Antti Wihurin ja Rakel Wihurin avioliiton myötä sukunimi muuttui Aarnio-Wihuriksi seuraavassa polvessa). Risto Aarnio-Wihuri on myös mukana rahaston varainhoitotoimikunnassa, joka ohjaa ja valvoo säätiön sijoitustoimintaa. Perustajasuvun mukanaolo hallinnossa on yleistä monissa vanhoissa säätiöissä – sen nähdään varmistavan, että säätiö pysyy uskollisena alkuperäisille arvoilleen. Samalla rahastossa on huolehdittu ammatillisuudesta: hallituksessa istuu aina enemmistö kokeneita riippumattomia jäseniä, jotka tuovat oman asiantuntemuksensa päätöksentekoon.
Toimiston tiimi: Säätiön käytännön toimintaa pyörittää pieni toimisto. Asiamiehenä (toimitusjohtajana) on vuodesta 1998 lähtien toiminut Arto Mäenmaa. Hänen vastuullaan ovat rahaston päivittäiset asiat: apurahaprosessin koordinointi, sijoitussalkun operatiivinen hallinta yhdessä varainhoitotoimikunnan kanssa sekä strategisten suunnitelmien valmistelu hallitukselle. Arto Mäenmaa on pitkän linjan säätiöammattilainen, ja hänen kaudellaan rahaston toiminta on kasvanut nykyisiin mittasuhteisiinsa. Toimiston muita avainhenkilöitä ovat mm. apurahakoordinaattori, taloushallinnon ja kiinteistöjen vastuuhenkilöt sekä viestinnästä vastaava asiantuntija. Pienen henkilökunnan ansiosta organisaatio pysyy ketteränä ja hallintokulut kohtuullisina, jolloin pääosa tuotoista voidaan suunnata varsinaiseen tarkoitukseen eli apurahoihin ja muihin tukiin.
Talous ja vastuullinen sijoittaminen: Rahaston apurahojen jakokyky perustuu sen sijoitusvarallisuuteen. Wihurin rahaston pääoma on karttunut alkuperäisistä perustajien lahjoituksista sekä myöhemmin säätiön saamista tuotoista (esimerkiksi Wihurin yritysten menestyksestä ja mahdollisista lisälahjoituksista). Nykyisin rahaston sijoitusomaisuuden markkina-arvo on suuruusluokaltaan erittäin merkittävä – vuoden 2024 lopussa noin 560 miljoonaa euroa. Tätä pääomaa hoidetaan pitkällä tähtäimellä, jotta apurahojen jako olisi tasaista ja jatkuvuus turvattua. Sijoitukset on hajautettu osakkeisiin, korkoinstrumentteihin, kiinteistöihin ja vaihtoehtoisiin sijoituksiin hallituksen vahvistaman sijoituspolitiikan mukaisesti. Erityisesti viime vuosina rahasto on korostanut vastuullista sijoittamista: ympäristö-, yhteiskunta- ja hallintotekijät (ESG) pyritään huomioimaan sijoituspäätöksissä. Säätiö on kertonut seuraavansa säännöllisesti sijoitustensa vastuullisuusprofiilia ulkopuolisten analyysien avulla, ja esimerkiksi listattujen sijoitusten osalta Wihurin rahaston salkun on raportoitu olevan riskitasoltaan matala ESG-näkökulmasta. Tällainen vastuullisuus korostaa rahaston pyrkimystä tehdä hyvää myös välillisesti – ei ainoastaan jakamalla tuottoja, vaan myös sijoittamalla eettisesti kestävästi.
Salus-talo ja säätiöyhteisö: Aiemmin mainittu historiallinen Salus-talo Kaivopuistossa on nykyään Wihurin rahaston omistuksessa ja toimii sen toimitilana. Vuonna 2013, kun tutkimuslaitos muutti Meilahteen, rahasto päätti muuttaa omaan Salus-kiinteistöönsä Arkadiankadun vuokratiloista. Samalla Salus-talosta kehkeytyi eräänlainen säätiötalo: sen tiloissa toimii useita muitakin säätiöitä ja yleishyödyllisiä organisaatioita. Naapureina ovat esimerkiksi Suomen Meripelastusseura, eräitä kulttuuri-instituuttien säätiöitä (kuten Suomen Rooman-, Ateenan- ja New Yorkin -instituuttien säätiöt) sekä muita samankaltaisia toimijoita. Tämä on luonut Salus-taloon yhteisön, jossa samanhenkiset organisaatiot jakavat tiloja ja kenties ideoitakin. Wihurin rahaston kohdalla ratkaisu oli myös symbolinen: Antti Wihuri itse menehtyi aikoinaan Salus-sairaalassa, joten perustajan muisto on konkreettisesti läsnä rahaston nykyisessä kodissa. Salus-talon peruskorjaus ja muokkaaminen toimistokäyttöön kesti vuoden verran, mutta lopputuloksena on elegantti yhdistelmä perinteitä ja nykyaikaa – rakennus henkii 1920-luvun klassista arkkitehtuuria, samalla kun sen sisällä tehdään töitä tulevaisuuden hyväksi.
Johtopäätökset ja tulevaisuuden näkymät
Jenny ja Antti Wihurin rahaston tarina on esimerkki suomalaisesta mesenaattiperinteestä, joka on sopeutunut uusiin aikoihin. Pienestä alusta – yhden pariskunnan visiosta ja lahjoituksesta – on kasvanut instituutio, joka jakaa vuosittain kymmenien miljoonien edestä tukea ja vaikuttaa tuhansien ihmisten elämään. Rahaston toiminta on onnistunut yhdistämään perinteen ja uudistumisen: toisaalta se nojaa yli 80 vuoden kokemukseen, toisaalta se seuraa aikaansa ja uskaltaa kokeilla uusia avauksia. Wihurin rahasto on merkittävästi auttanut lukemattomia tutkijoita tekemään löydöksiä, taiteilijoita luomaan teoksia ja järjestöjä rakentamaan parempaa yhteiskuntaa. Monet sellaisetkin asiat, joita pidämme nykyään itsestäänselvyytenä Suomen kulttuuri- ja tiede-elämässä, ovat saaneet taustatukea Wihurin säätiöltä jossain vaiheessa – olipa kyse suuresta tiederahoituksesta tai yksittäisen nuoren taiteilijan uran ensiaskeleista.
Vaikutus ja vastuullisuus: Arvioidessa rahaston vaikuttavuutta voi todeta, että sen panos suomalaiseen yhteiskuntaan on ollut huomattava. Lähes puolisen miljardia euroa on historiansa aikana kanavoitu hyviin tarkoituksiin. Tällä on rakennettu Suomeen sivistystä, innovaatioita ja taide-elämyksiä, joita ilman moni asia olisi köyhempää. Rahasto on myös toiminut sillanrakentajana yksityisen varallisuuden ja julkisen sektorin välillä: se on täydentänyt julkista tutkimusrahoitusta ja kulttuuritukia joustavasti kohteisiin, joihin verovaroin ei aina riitä paukkuja. Samalla on tärkeää, että näin suureen rooliin kasvanut säätiö kantaa vastuunsa hyvin. Kaiken perusteella Wihurin rahasto suhtautuu tähän vakavasti – se on panostanut hyvään hallintoon, eettiseen sijoittamiseen ja toiminnan avoimuuteen. Myös kriittiset äänet on syytä kuulla: säätiöitä kehotetaan joskus uudistamaan rahoituksen kohdentamista radikaalisti, ja on keskusteltu esimerkiksi nuorten tutkijoiden aseman parantamisesta. Wihurin rahaston on jatkossakin tasapainoiltava perinteisen luottamuksellisen asiantuntija-arvioinnin ja toisaalta uudenlaisia ideoita kokeilemisen välillä. Ehkä jonain päivänä näemme Wihurin rahaston käynnistävän pilottiprojektin, jossa osa apurahoista arvotaan kelpoisuusrajan ylittäneiden hakijoiden kesken, kuten jotkut ovat ehdottaneet – tai jonkin muun rohkean uudistuksen, joka voisi toimia esimerkkinä muille.
Tulevaisuuden jatkuvuus: Wihurin rahasto näyttäytyy vakaana ja hyvin hoidettuna toimijana, jolla on hyvät edellytykset jatkaa tehtäväänsä myös tulevaisuudessa. Sen taloudellinen pohja on vahva, ja sijoitustoiminta tuottaa tasaisesti uutta jaettavaa pääomaa. Perustajasuvun jatkuva mukanaolo – nyt jo kolmannessa polvessa – antaa toiminnalle jatkuvuutta ja identiteettiä. Samanaikaisesti hallitukseen ja päätöksentekoon tuodaan uutta verta säännöllisin väliajoin, mikä varmistaa, ettei toiminta käperry omahyväisyyteen. Säätiömaailmassa on aina riskinsä: talouden heilahtelut voivat vaikuttaa jaettavissa oleviin summiin, ja yhteiskunnan muutokset voivat tuoda uusia tarpeita, joihin on reagoitava. Jenny ja Antti Wihurin rahaston vahvuus on kuitenkin ollut sen joustava strategia – se voi tukea hyvin erilaisia kohteita kulloisenkin tarpeen mukaan. Perustajat antoivat tarkoituspykälään riittävän väljyyden, että se on yhä relevantti tänäänkin. Niin kauan kuin tavoitteena on ”hyödyllinen raharuiske” yhteiseksi hyväksi, rahaston työ tuskin vanhenee.
Lopulta kyse on luottamuksesta: rahasto luottaa tuensaajiin, että he käyttävät apurahat yhteiskuntaa rikastuttavasti, ja yhteiskunta luottaa rahastoon, että sen toiminta on läpinäkyvää ja asiallista. Jenny ja Antti Wihurin rahasto on lunastanut tämän luottamuksen kerta toisensa jälkeen, ja siksi se ansaitsee paikkansa suomalaisen tieteen ja kulttuurin vahvana tukijana. Arvostelun näkökulmasta rahaston toiminnasta on vaikea löytää suuria moitteen paikkoja: se on säilyttänyt relevanssinsa, laajentanut toimintaansa harkiten ja vaikuttaa aidosti haluavan toteuttaa perustajiensa jaloja periaatteita tämän päivän maailmassa. Seuraamme mielenkiinnolla, mitä kaikkea Wihurin säätiö seuraavina vuosikymmeninä tukee – ja millaisen perinnön se lopulta tuleville polville jättää.
Disclaimer: Tämä artikkeli on kirjoitettu informatiivisena yleiskatsauksena julkisesti saatavilla olevien tietojen pohjalta. Kirjoittaja ei ole sidoksissa Jenny ja Antti Wihurin rahastoon. Artikkelin näkemykset ja mahdolliset arviot ovat kirjoittajan omia, eivätkä ne edusta rahaston virallista kantaa. Pyri aina tarkistamaan ajantasaiset tiedot virallisista lähteistä ennen päätösten tekemistä.
